Yle TV2 esittää uusintana kouluttajamme Paavo Westerbergin käsikirjoittaman ja ohjaaman tv-sarjan Jälkilämpö. Ensimmäinen jakso esitetään ke 22.1.2014 klo 20:55.
Jälkilämpö oli Prix Italia -palkintoehdokkaana ilmestymisvuonnaan 2010 draamasarjojen sarjassa. Sarjan pääosia näyttelevät Ville Virtanen, Emmi Pesonen, Mari Rantasila ja Mikko Kouki.
Lisätietoa Ylen sivuilla sekä Kinotar Oy:n sivuilla.
Niin kauan kuin muistan, karismasta on sanottu, että sitä ei voi oppia eikä opettaa. Joillakin sitä on ja joillakin ei, ja that´s it. Samalla kuitenkin karismaa on pidetty mahdottomana mitata tai purkaa tekijöihinsä.
Käytettyäni reilun kymmenen vuoden ajan kehopsykoterapian menetelmiä sekä oman näyttelemiseni työkaluina että metodina näyttelijöiden opettamisessa, olen tullut siihen päätelmään, että ”karisma” on yksinkertaisen väärinymmärryksen uhri.
Sana karisma juontaa muinaiskreikan sanasta charisma, jolla on ollut kaksi täysin erillistä merkitystä:
1) Jumalilta saatu armolahja, erikoinen kyky tai taito.
2) Miellyttävä, puoleensavetävä ominaisuus ihmisessä.
Nämä kaksi merkitystä ovat ajan saatossa ikään kuin sulautuneet yhteen, ja sekaannus on valmis.
Sanan ensimmäinen merkitys on edelleen käytössä uskonnollisissa yhteisöissä, joiden doktriineihin kuuluvat keskeisenä seurakuntalaisten Jumalalta saadut niin sanotut armolahjat, kuten rukouksella parantaminen, kielillä puhuminen ja niin edelleen. Näistä minulla ei valitettavasti ole omakohtaista kokemusta. Jälkimmäinen merkitys on se arkisempi, josta nyt puhun.
Karismaa on vasta hiljattain alettu tutkia vakavasti. Laajasti palkittu, johtamisen psykologiaa tutkinut Ronald E. Riggio on määritellyt karisman olevan yhdistelmä spontaania ilmaisua ja kontrollia. Näiden kahden suhdetta karismaattinen ihminen pystyy itsessään säätelemään tilanteeseen sopivaksi.
Kun puhutaan karismasta, puhutaan usein myös läsnäolosta. Sisäinen läsnäolon tila ihmisessä synnyttää ulospäin vaikutelman, jota kutsumme karismaksi. Jos siis osaamme synnyttää sisällemme läsnäolon, muutumme muiden silmissä karismaattisiksi.
Miten tuo läsnäolo sitten syntyy? Pyrittyäni kohti läsnäolon tilaa parikymmentä vuotta näyttelijänä ja viimeiset kymmenen vuotta yrittäen auttaa muita kulkijoita samalle polulle, olen huomannut pari asiaa.
Ensinnäkin läsnäolo on kuten kaikki taidot. Alku on täynnä nopeita oivalluksia ja löytöjä. Aloittelijan taito karttuu eksponentiaalisesti. Mutta kuten mitään muutakaan taitoa, läsnäoloa ei opita täydellisesti päivässä. Vaikka ”läsnäolon teorian” hallitsisikin, karismaattisen olomuodon tietoisesti päälle kytkeminen ja päällä pitäminen vaatii aina työtä. Työ on tehtävä meissä olevien läsnäoloa vastustavien voimien ja tottumusten kanssa.
Meidän on uudestaan ja uudestaan kärsivällisesti suostuteltava itsemme siihen, mikä meille on kaikkein luonnollisinta ja tuottaa suurinta iloa. Olemaan tässä ja nyt.
Uskallan silti täysin vilpittömin mielin ja sydämin sanoa, että jokainen tuon taidon opettelemiseen käytetty aika sekä emotionaalinen ja taloudellinen panostus on maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin.
