Vuosi: 2010

Kimmo Svinhufvudin kolumni Tiedostamattoman prosessoinnin voima on julkaistu Talentumin Suomen Laki -palvelussa. Kolumni löytyy täältä.

Kari Ketosen kolumni Järki ja tunteet on julkaistu Talentumin uudistuneessa Suomen Laki -palvelussa. Kolumni löytyy täältä.

Paavo Westerberg oli sunnuntaina 14.3.2010 Arto Nybergin vieraana YLE TV1:ssä. Ohjelma on katsottavissa YLE Areenalla 21.3. asti.

Kouluttajamme Paavo Westerberg on näkyvästi esillä tulevina viikkoina. Tänään maanantaina 8.3.2010 alkaa TV1:n Kotikatsomossa Paavon käsikirjoittama ja ohjaama kolmiosainen sarja Jälkilämpö. Helsingin Sanomat kutsui Jälkilämpöä ”kevään hallituimmaksi sarjaksi”. Sarjan pääosissa ovat Ville Virtanen, Mari Rantasila, Emmi Pesonen ja Mikko Kouki.

Kansallisteatterissa saa puolestaan ensi-iltansa 19.3.2010 Paavon käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä Valhe. Sen pääosissa ovat Jukka-Pekka Palo, Kristo Salminen ja Antti Pääkkönen.

Jos jätämme pois omat ja läheistemme vakavat sairaudet, luonnonkatastrofit ja muut välittömästi omaamme tai läheistemme henkeä mahdollisesti uhkaavat seikat, meille jää oikeastaan vain yksi todellinen ongelma. Muut ihmiset.

Tai jos olen vähän eksaktimpi, ainoa ongelmamme on omat tunteemme. Se, mitä tunnemme muiden ihmisten seurassa, heitä kohtaan, tunteet, jotka meissä syntyvät muiden tekojen, sanojen tai käytöksen johdosta. Jos taas täysin vetäydymme muiden ihmisten seurasta tai päätämme olla välittämästä kenestäkään pätkääkään, elämä tuskin muuttuu yhtään helpommaksi. Ainakaan pitkällä tähtäimellä.

Jos voisimme päättää, mitä tunnemme, elämämme olisi tietenkin upeaa. Yhdysvalloissa myydään vuosittain yli kahdeksan miljardin dollarin edestä kirjoja, joiden sanoma voidaan kiteyttää suurin piirtein näin: Se, mitä ajattelet, aiheuttaa sen, mitä tunnet. Muuta ajatuksesi, niin tunteesi muuttuvat. Eli joka Jamppa ja Janna vaan rupeaa ajattelemaan positiivisia ajatuksia, niin elo muuttuu auvoksi. Ajatuksiahan voi ohjailla kuin hiirenosoitinta ruudulla. Eikö? Tarvitseeko tästä edes keskustella?

Jostain syystä näitä kirjoja kuitenkin tuotetaan joka vuosi uusia ja uusia. Ja ihmiset ostavat niitä, koska ovat ilmeisesti edelleen onnettomia. Onko mahdollista, että tämä yksinkertaisen nerokas ohje ei itse asiassa olekaan käyttökelpoinen? Tietysti kirjoihin sisäänrakennettu vastaus kuuluu: Jos elämäsi ei muutu positiiviseksi, et ajattele tarpeeksi positiivisesti. Oma vika. Osta uusi kirja. Ehkä sitten tajuat.

Keskiössä syyllisyys

Uskon itse tämän ajattelutavan suosion perustuvan sen keskiössä olevaan syyllisyydentunteeseen. Onnettomat ihmiset tuntevat helposti syyllisyyttä omasta onnettomuudestaan. Niinpä he ovat valmiita hyväksymään teorian, joka kertoo heidän itse aiheuttavan oman surkeutensa ajattelemalla vääriä ajatuksia. Teoria tuntuu oikealta, koska se itse asiassa vahvistaa ja tukee tätä epämääräistä syyllisyydentunnetta, joka puolestaan on merkittävä osatekijä heidän kärsimyksessään.

Minä uskon, että emme voi ohjata tunteitamme, ainakaan niin suoraviivaisesti, kuin self help -bisnes meille uskottelee. Sen sijaan tunteemme ohjaavat meitä ja varsinkin ajatuksiamme. Paljon enemmän, kuin itsellemme myönnämmekään, ja nimenomaan tunteet, joista emme ole tietoisia.

Onko tämä mahdollista? Tunteita, joista emme ole tietoisia? Kyllä se on. Olen riittävän monessa workshopissa ja ryhmäterapiassa riittävän monta kertaa kuullut tämän tyyppisiä lauseita: ”Nyt mä tajusin, että mä olen koko ajan helvetin vihainen. Mä tunnen vihaa. Kummallista. Emmä ollu tajunnu.” tai ”Itse asiassa mä äsken ymmärsin, että mä olen ollut aina pettynyt kaikkiin mun ystäviini.”

Nämä oivallukset syntyvät tilanteessa, jossa ihminen alkaa keskittyä havaitsemaan, mitä hän itse asiassa pohjimmiltaan todella tuntee. Ja kun nämä tunteet saadaan tietoiseen käsittelyyn, niiden valta vähenee, ne ohjaavat meidän toimintaamme vähemmän. On enemmän mahdollista tehdä rationaalisia, harkintaan perustuvia ratkaisuja. Siksi puhun tunteista. En minä halua, että joka työpaikalla itketään ja huudetaan ja puhutaan koko ajan tunteista. Minä haluan, että työpaikoilla on ihmisiä, jotka tietävät mitä tuntevat ja pystyvät erottamaan tunteen ja toiminnan. Rationaalisia, aikuisia ihmisiä, jotka kunnioittavat tunteitaan, omiaan ja muiden. Joutumatta kuitenkaan niiden riepoteltaviksi.

Toisenlainen lääke

Minä en kannusta ketään muuttamaan itsessään mitään. Ainakaan tänään. Ainakaan suoraviivaisella päätöksellä. Minä kannustan ihmisiä etenemään kohti syvempää ja kirkkaampaa ymmärrystä siitä, mitä he tuntevat. Jotta se, mitä he tietämättään tuntevat ei ohjaisi heidän elämäänsä pelkääjän paikalta. Tässä vaihtoehtoinen resepti merkitykselliseen elämään: Älä yritä muuttaa ajatuksiasi tai tunteitasi. Yritä ainoastaan tulla niistä tietoisemmaksi. Tietoiset ajatukset ja tunteet vaikuttavat  aivan eri tavalla kuin tiedostamattomat. Tietoisuus mahdollistaa valinnat. Tiedostamattomien voimien varassa olemme tuuliajolla, emmekä edes ymmärrä olevamme.

Itse syön samaa lääkettä. Ei se aina hyvältä maistu eikä muuta hetkessä kaikkea. Eteneminen tällä tiellä on välillä hidasta, usein ennustamatonta, yllätyksellistäkin, mutta se toimii. Se muuttaa ihmistä.

Israelilaissyntyinen psykologi Tal Ben-Shahar on käsitellyt kirjassaan Happier hyvin perustavanlaatuista kysymystä: miten voimme olla onnellisia?

Ben-Shaharin kirja perustuu hänen Harvardin yliopistossa pitämäänsä luentosarjaan. Ensimmäisenä vuonna kurssilla oli kuusi, toisena vuonna 380 ja kolmantena vuonna 855 opiskelijaa, ja se oli näin maailman korkeatasoisimmaksi arvioidun yliopiston suosituin kurssi. Jokin Ben-Shaharin ajatuksissa siis vetosi ihmisiin. Pienessä kirjassa on paljon erilaisia haastavia ajatuksia, joista osaa esittelen tässä artikkelissa.

Ensimmäinen huomio liittyy kirjan nimeen, joka on ”Happier”, ei siis ”Onnellinen” vaan ”Onnellisempi.” Ben-Shahar on tutkinut aihetta vuosien ajan, ja ihmiset kysyvät häneltä säännöllisesti: ”Oletko onnellinen?” Lopulta hän ymmärsi, että itse kysymys on virheellinen. Ensinnäkin se saa ajattelemaan, että onnellisuus on jonkinlainen kyllä–ei-vastausparilla tarkasteltava asia. Ajattelemme, että joko olemme onnellisia tai sitten emme. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole, sillä onnellisuudessa on asteittaisia eroja.

Toinen ongelma kysymyksessä ”Oletko onnellinen?” on se, että se saa meidät helposti heti vertaamaan itseämme muihin ja johtaa meitä näin itse asiassa harhaan. Onkin mielekkäämpää kysyä: ”Miten voin tulla onnellisemmaksi?” Tähän kysymykseen on paljon vastauksia ja aivan todellisia ratkaisuja.

Mitä onnellisuus on?

Ben-Shaharin mukaan onnellisuus on ”yleinen nautinnon ja merkityksellisyyden kokemus.” Onnellinen ihminen kokee nautintoa ja positiivisia emootioita sekä kokee samalla elämänsä merkitykselliseksi.

Onnellisuus ei ole pysyvä olotila tai viittaa hetkelliseen kokemukseen: onnellinen ihminen kokee ajoittain kipua tai emotionaalista tuskaa mutta on silti onnellinen. Kukaan ei siis ole onnellinen koko aikaa: suru, ahdistus, pettymys, suuttumus ja pelko ovat inhimillisiä tunteita, jotka myös kuuluvat elämään. Ben-Shaharin mukaan on kyllä ihmisiä, jotka ovat koko ajan onnellisia: heitä kutsutaan psykopaateiksi.

Onnellisuus on siis sitä, että samanaikaisesti koemme positiivisia emootioita ja pidämme elämäämme merkityksellisenä. Näiden kahden asian suhde aikaan on kuitenkin erilainen. Karkeasti ottaen positiiviset emootiot ja nautinto liittyvät tähän hetkeen, koemme nautintoa nyt. Merkitys taas liittyy tulevaan, siihen, miten mielekkääksi elämämme koemme pidemmällä aikavälillä. Ihmiset eroavat kuitenkin varsin paljon siinä, miten he aikaan asennoituvat.

Neljä ihmistyyppiä

Ben-Shaharin mukaan ihmisillä on periaatteessa neljä erilaista tapaa suhtautua aikaan ja hyötyyn. Nämä ovat hedonismi, oravanpyörä, nihilismi sekä onnellisuus.

Hedonisti ajattelee vain nykyhetkeä sekä siinä saavutettua nautintoa. Hän osaa elää hetkessä ja nauttia elämästään tässä ja nyt. Hedonistin ongelma on kuitenkin se, että hän laiminlyö tulevan. Kaikki hetkellisen nautinnon aiheuttajat ovat ohimeneviä, eivätkä ne tuo pysyvää turvaa. Hetkessä eläminen tuo väistämättä ongelmia ja onnettomuutta tulevaisuudessa.

Oravanpyörässä elävän suhtautuminen on tavallaan päinvastainen kuin hedonistilla. Hän luopuu nykyisistä iloista ja nautinnoista tulevan hyväksi. Hän ajattelee: ”Tämä opiskelu tai työ on tylsää ja ankeaa, mutta kunhan se on ohi, saan hyvän työpaikan tai ylennyksen tai rahaa tai jotain muuta, joka tuo onnen ja turvan.” Hän siis ajattelee ainoastaan tulevaa ja tulevaisuudessa saavutettuja hyötyjä. Oravanpyörän ongelma on tietysti se, että se tekee jokapäiväisestä arjesta ankeaa ja masentavaa. Lisäksi ongelma on myös siinä, että tällainen ihminen ei useinkaan osaa edes tulevaisuudessa nauttia saavutuksistaan.

Nihilisti, sellaisena kuin Ben-Shahar hänet määrittelee, on sen sijaan luopunut kokonaan toivosta. Hän suhtautuu negatiivisesti sekä nykyhetkeen että tulevaan. Nihilisti uskoo, että hän ei voi olla onnellinen sen enempää tässä hetkessä kuin tulevaisuudessakaan. Hän pitää sekä hetkittäisiä ilonaiheita että omaa tulevaisuuttaan merkityksettöminä. Hän on luopunut toivosta.

On kuitenkin olemassa vielä neljäs vaihtoehto, ja se on se suhtautumistapa tai näkökulma, joka mahdollistaa todellisen onnen. Tämä onnellinen asenne huomioi sekä nykyhetken että tulevan ja pitää molempia tärkeinä. Onnellinen näkökulma arvostaa tämänhetkistä hyötyä ja nautintoa mutta myös tulevaa hyötyä ja iloa.

Onnellisuus on mahdollista siis silloin, jos opettelee sekä nauttimaan hetkestä että huomioimaan tulevan. Tällöin emme mieti ”Pitäisikö minun olla onnellinen nyt vai tulevaisuudessa?” vaan ”Kuinka voin olla onnellinen nyt ja tulevaisuudessa?” Huomioimme sekä päivittäiset ilot ja nautinnot että tulevan suunnittelun.

Entä käytännössä?

Ben-Shaharin mukaan tällainen onnellisuuteen johtava asenne ei välttämättä ole meille luontainen tai helppo, mutta sitä on mahdollista opetella. Meidän tulisi siis tavoitella asioita mutta varmistaa, että itse prosessi on myös miellyttävä. Samoin meidän tulisi oppia iloitsemaan hetkestä, nauttimaan ja juhlimaan mutta samalla muistaa kaikkien tekojemme seuraukset ja myös varautua näihin seurauksiin.

Entä miten tämä sitten käytännössä tapahtuu? Tässä vielä artikkelin lopuksi muutama konkreettinen neuvo:

1) Aseta tavoitteita
Tutkimusten mukaan tavoitteiden asettaminen auttaa onnellisuuden lisäämisessä. Tavoitteet voivat olla yhtä lailla pidemmän ajan kuin lyhyen ajan tavoitteita. Erikoista on, että tavoitteiden onnellisuutta lisäävä vaikutus ei näyttäisi riippuvan siitä, toteutuvatko tavoitteet vai eivät. Tavoitteiden pohtimisessa ja asettamisessa on siis itsessään jotain sellaista, joka tekee arjesta merkityksellisen ja lisää meidän tunnettamme siitä, että voimme vaikuttaa omaan elämäämme.

2) Rakenna rituaaleja
Rituaalit ovat säännöllisiä, aikaan sidottuja toimintoja, joilla on meille merkitystä. Jos jokin asia tekee meidät onnelliseksi ja antaa meille nautintoa, meidän tulisi pyrkiä tekemään näistä asioista säännöllisesti toistuvia. Sinällään rituaali voi olla melkein mitä tahansa: iltakävely puolison kanssa, kahvihetki ystävän seurassa, säännöllisesti toistuva urheilusuoritus, viikonloppuloma tai jokin harrastus tai muu ilonaihe. Eri ihmisille erilaiset asiat tuovat iloa ja nautintoa. Tavoitteena olisi, että tekisimme näistä asioista sellaisia, että ne toistuvat arjessamme säännöllisesti ilman, että meidän täytyy joka kerta suunnattomasti ponnistella niiden toteuttamiseksi.

3) Yksinkertaista
Tee vähemmän asioita mutta tee ne rauhassa ja hyvin. Omista vähemmän mutta tarpeellisia asioita. Tutkimukset ovat osoittaneet myös sen, että varallisuuden lisääntyminen ei yleensä lisää onnellisuutta. Ajan lisääntyminen sen sijaan lisää myös onnellisuutta. Tunne siitä, että meillä on riittävästi aikaa tehdä asioita, on merkittävä tekijä onnellisuuden taustalla. Englanniksi tätä kutsutaan termillä time affluence, ’aikavarallisuus’. Sen saavuttaminen on puolestaan mahdollista, jos yksinkertaistamme radikaalisti ja johdonmukaisesti aikatauluamme ja priorisoimme tehtäviämme.

4) Kertaa päivittäin onnellisia hetkiä
Käytä joka ilta hetki siihen, että kertaat mielessäsi kaikki ne asiat, jotka tekivät sinut päivän mittaan onnelliseksi. Tämä on hyvin yksinkertainen tapa, jonka on havaittu lisäävän onnellisuutta merkittävästi. Se soveltuu mainiosti myös ensimmäiseksi rituaaliksesi. Jos teet tätä säännöllisesti, onnellisuuden tunteesi lisääntyy ja onnelliseksi tekevät asiat tulevat myös lisääntymään.

—

Lue myös:
Raha ja onnellisuus

Kuunteleminen on hieman samankaltainen taito kuin puhuminen tai kirjoittaminen: Ne ovat arkisia, jokapäiväisiä taitoja. Kaikki osaavat tehdä niitä jollain tavalla ja ovat lähes koko elämänsä myös osanneet. Emme useinkaan ajattele, osaammeko niitä hyvin tai, vieläkin tärkeämpää, miten voisimme näissä taidoissa kehittyä.

Seuraavassa on joukko vinkkejä, joiden avulla voit kehittyä kuuntelemisessa ja kuuntelijana. Kokeile kaikkia tai edes jotain niistä.

1) Mieti, keitä sinun kannattaisi kuunnella enemmän
Ketkä ovat niitä sinulle tärkeitä ihmisiä, joita sinun kannattaisi kuunnella enemmän? En tarkoita tällä nyt niinkään sellaisia esikuvia tai auktoriteetteja, joita muutenkin kuuntelet. Mieti pikemminkin, ketkä ovat sellaisia ihmisiä, joiden kuunteleminen jää tällä hetkellä liian vähälle.

Ovatko tällaisia ihmisiä esimerkiksi puolisosi, lapsesi, kollegasi, alaisesi tai vaikkapa asiakkaasi? Keneltä voisit oppia lisää? Kenen ajatuksia sinun kannattaisi oppia tuntemaan paremmin? Kenelle sinulla olisi annettavaa? Kenen kuunteleminen lisäisi teidän molempien hyvinvointia?

2) Järjestä aikaa ja tilanteita kuuntelemiselle
Kuunteleminen ei ole mahdollista, jos sille ei ole tilaa ja aikaa. Mieti ensin, miten voisit seurata keskusteluja, joita jo nyt käydään. Tämän jälkeen voit miettiä, miten voisit järjestää säännöllisesti tilanteita kuuntelemiselle.

Kannattaisiko sinun varata vaikkapa päivittäin aikaa sille, että kuuntelet lapsiasi tai puolisoasi? Voisitko käydä esimerkiksi viikoittain lounaalla alaistesi kanssa, jotta kuulet heidän ajatuksiaan? Kun tällaisista tapaamisista tai tilanteista tulee osa normaalia toimintaa, keskusteleminen ja kuunteleminenkin tulevat helpommaksi.

3) Koeta päästää irti impulssista puhua
Keskity siihen, mitä toinen sanoo, älä siihen, mitä sinun täytyy seuraavaksi sanoa. Kun haluat sanoa jotain, mieti, onko se todella tarpeen. Voisitko olla hiljaa ja kuunnella, mitä muilla on sanottavana?

Jos keskustelet kahden kesken jonkun kanssa, anna toisen puhua loppuun ennen kuin puhut itse. Mieti myös niitä tilanteita, joissa normaalisti olet äänessä. Voisitko välillä ollakin luontevasti hiljaa?

4) Mieti, miten voisit paremmin muistaa sen, mitä olet kuullut
Kuunteleminen voi olla itse asiassa raskasta puuhaa. Muistiinpanojen tekeminen voi auttaa kuuntelemisessa, vaikket edes koskaan uudestaan lukisi muistiinpanoja. Kaikissa tilanteissa muistiinpanojen tekeminen ei tietysti ole mahdollista tai järkevää. Tällöinkin voit esimerkiksi kerrata mielessäsi, mitä sanottiin.

Toisen sanojen toistaminen tai suullisen yhteenvedon tekeminen toisen sanomasta on joskus myös tehokas tapa osoittaa toiselle, että todella kuuntelet häntä. Tämä parantaa keskusteluilmapiiriä ja voi myös auttaa selvittämään potentiaaliset väärinkäsitykset heti.

5) Älä aloita tärkeää keskustelua, ellet ole siihen valmis
Jos jokin tietty keskustelu on hyvin tärkeä, kannattaa olla rehellinen itselleen ja muille. Joskus liiallinen väsymys tai kiire johtaa siihen, että keskustelusta ja kuuntelemisesta ei yksinkertaisesti tule mitään. Ehdota tällöin keskustelulle toista ajankohtaa ja koeta varmistaa, että olet silloin valmis keskustelemaan.

6) Aina kuunteleminen ei kannata
Joillain ihmisillä on taipumus velloa ongelmissaan tai käsitellä kaikkia asioita hyvin epärakentavalla tavalla. Toisinaan me kaikki syyllistymme siihen. Tällainen keskustelu tai tällaisen puheen kuunteleminen ei välttämättä ole hyväksi kenellekään. Ajan käyttäminen hyödyttömään kuunteluun vie aikaasi pois muusta ja voi myös muuttaa suhtautumistasi kuuntelemiseen negatiiviseksi.

Opettele tunnistamaan, milloin toista ei kannatakaan kuunnella. Opettele sanomaan kohteliaasti mutta varmasti, että et ole kiinnostunut tällaisesta keskustelusta. Älä kuitenkaan käytä tätä tekosyynä olla todella kuulematta mitä muilla on mielessään. Vasta toista kuultuasi ja kuunneltuasi pystyt tekemään kunnollisen arvion tilanteesta ja tästä henkilöstä.

Lisää ohjeita kuuntelemiseen:
wikiHow: How to Be a Good Listener
Communication Nation: How to listen

Vuoden alku on aina suunnittelun, päätösten ja tavoitteiden asettamisen aikaa. Tämän vuoden alussa olen itse käyttänyt Chris Broganilta oppimaani kolmen sanan menetelmää.

Kolmen sanan menetelmässä ajatuksena on keksiä tai päättää kolme sanaa, jotka toimivat eräänlaisina suuntaviivoina tulevalle vuodelle. Sanat eroavat päätöksistä siinä mielessä, että ne ovat lempeämpiä. Ne on myös hyvin helppo muistaa. Niistä tulee eräänlaisia mantroja, joita voi toistaa mielessään.

Menetelmässä tehdään seuraavat askeleet:

1) Päätä kolme sanaa, jotka ohjaavat toimintaasi tulevana vuonna.
2) Listaa yhdestä kolmeen polkua (tai strategiaa), jotka johtavat kohti noiden sanojen määrittämää tavoitetta.
3) Listaa häiriötekijöitä, jotka voivat haitata toimintaasi.
4) Luettele konkreettisia askelia, jotka kuljettavat polulla eteenpäin. Näitä riittää aluksi pari. Ei tarvitse olla liian kunnianhimoinen!
5) Kuvaile, miltä maali näyttää.
6) Kuvaile, mitä maalin saavuttamisen jälkeen seuraa. Jotain haastavaa!

Kuuntele, Yksinkertaista ja Itsetunto

Omat kolme sanaani tulevalle vuodelle ovat kuuntele, yksinkertaista ja itsetunto. Ne on suhteellisen helppo ymmärtää. (Chris Broganin sanat vuodelle 2010 ovat aika paljon kryptisempiä: ekosysteemit, omistajat ja kuninkaat.)

Kuuntele – Yritän tänä vuonna eri tilanteissa pyrkiä kuuntelemaan paremmin ja oppia tarkastelemaan asioita muiden näkökulmasta. Sen sijaan, että yrittäisin koko ajan tuoda esille oman näkemykseni, koetan keskittyä kuuntelemiseen, opetella kuuntelemista.

Yksinkertaista – Tämä on ollut suuntaviivani jo jonkin aikaa. Vähemmän projekteja, vähemmän velvollisuuksia. En ole siinä kovin hyvä, mutta tämän strategian positiiviset puolet näkyvät jo.

Itsetunto – Näistä kolmesta ehkäpä henkilökohtaisin. Osittain sana on inspiraatiota Matthew McKayn erinomaisesta Self-Esteem-kirjasta, jota juuri luen. Tavoitteena on vähentää itseni kiusaamista ja keskittyä kaikessa positiiviseen puoleen.

Seuraavassa vielä menetelmän havainnollistamiseksi eri vaiheet tuon yksinkertaista-sanan osalta:

1) Sana
Yksinkertaista

2) Polut
Rituaalit
Karsiminen

3) Häiriötekijät
Impulssi uusiin projekteihin
Muilta ihmisiltä tulevat tehtävät ja projektit
Harhautuminen olennaisesta

4) Askeleet
Rituaalit
Viikon suunnitteleminen
Päivän suunnitteleminen
Rituaalit toistuvia, sidottu aikaan ja merkitty kalenteriin

Karsiminen
Turhien menojen karsiminen kalenterista
Kodin yksinkertaistaminen ja tavaroiden karsiminen asia kerrallaan
Uusi projekti vain, jos yksi vanha projekti valmis tai karsittu pois

5) Maaliviiva
Time affluence (eli tunne ajan riittämisestä)

6) Seuraavat askeleet
Energinen ja levollinen olo

Palaan näihin teemoihin tässä blogissa vielä myöhemminkin. Määrittelepä sillä aikaa omat sanasi tälle alkaneelle vuodelle!

Kesällä 2009 äänitimme sarjan keskusteluja, jotka julkaisemme podcasteina. Keskustelemassa Kari Ketonen, Paavo Westerberg ja Dale Lockett.

Sisältää vapaata ajattelua, yrityksiä luoda järjestystä kaaokseen sekä käsittämättömän käsitteellistämistä. Suomeksi ja englanniksi.

1. Finns, Communication and Control (16:40)
2. Muutos, onnellisuus ja tavoitteet (20:40)
3. Terapiasta ja valmennuksesta (6:13)
4. Coaching, Flow, Creativity, Goals (53:08)
5. Loneliness (14:05)
6. Komedia ja tragedia (31:26)

Esitän tässä artikkelissa mallin, joka kuvaa erilaisia tapojamme reagoida ulkoisiin ja sisäisiin impulsseihin. Impulssi tässä yhteydessä tarkoittaa ärsykettä, yllykettä, ideaa tai sisäistä tarvetta tai tapahtumaa, joka aiheuttaa meissä halun toimia ja reagoida. Elossa ollessamme meidän käytettävissämme oleva energiamme vaihtelee hetkestä toiseen. Kun energiataso nousee, se aiheuttaa meissä halun ja tarpeen toimia, impulssin.

Ihminen on äärettömän monimutkainen kokonaisuus, eikä liene koskaan mahdollista luoda kattavaa mallia kaikista niistä sisäisistä ja ulkoisista voimista ja vaikuttimista, joiden piirissä olemme. Tässä käsittelemäni neljän kategorian malli on mielestäni kuitenkin varsin käyttökelpoinen yrittäessämme ymmärtää reaktioitamme. Nämä neljä kategoriaa, reaktiomallia tai reaktiotyyliä ovat: Impulsiivinen, Repressiivinen, Depressiivinen ja Spontaani.

Impulsiivinen reaktiomalli (Arvaamaton ja karismaattinen johtaja)

Nimensä mukaisesti impulsiivinen toiminta on suoraa ja suodattamatonta seurausta impulssista. Impulsiivista käytöstä leimaa välittömän mielihyvän etsintä ja eräänlainen arvaamattomuus ja vaaran tunne; tunne siitä, että mitä tahansa voi tapahtua. Voimakkaat tunneilmaisut kuuluvat myös impulsiiviseen tyyliin. Impulsiivisuus on osa sitä erityislaatuisuutta, jota ihailemme lapsissa. Kun lapsi saa idean maalata stereot piimällä, hän ryhtyy toimeen miettimättä seurauksia. Samalla tavoin aikuinen impulsiivisesti toimiva henkilö toteuttaa itseään usein miettimättä toimintansa seurauksia. Ero aikuisen ja lapsen välillä on tietysti tässä yhteydessä se, että aikuinen joutuu teoistaan eri tavalla vastuuseen. Vielä kehittyvälle lapselle sallitaan asioita, joita aikuisen ihmisen käytöksessä ei pidetä normaalina tai toivottavina.

Pitkälle vietynä ja jatkuvana aikuisen toimintatapana impulsiivisuus saattaa olla yksilön ja hänen ympäristönä kannalta hyvin tuhoisaa. Impulsiivisuuteen taipuvaisen ihmisen elämään liittyvät usein myös erilaiset riippuvuudet eli addiktiot. Keskeistä impulsiiviselle toiminnalle on se, että itse motiivi tai impulssin aiheuttaja (jokin tarve, tunne, ajatus) on toiminnan aikana suurelta osin tietoisuuden ulkopuolella tai painettuna tiedostamattomaan. Ihminen saattaa kuitenkin tulla tietoiseksi toimintaan ajaneista vaikuttimista impulsiivisen toiminnan jälkeen. Silti yllykkeen taas seuraavan kerran voimistuessa rationaalinen harkinta hämärtyy ja impulsiivinen toiminta ottaa vallan.

Impulsiivisuus on usein voimakkaasti kytköksissä luovuuteen. Tämä onkin loogista, sillä yhtenä luovuuden määritelmänä voidaan pitää kykyä kuulla ja tuoda voimallisesti näkyviin omia sisäisiä näkyjä, viettitarpeita, tunteita ja kokemuksia. Usein näin tehdessään ja taidetta luodessaan taiteilija joutuu siirtämään sivuun yhteiskunnan ja sosiaalisen järjestyksen standardit ja normit. Monesti suurin ja merkittävin taide onkin sellaisten ihmisten luomaa, jotka eivät omassa elämässään koskaan onnistuneet sopeutumaan yhteiskuntaan tai elinaikanaan vakiinnuttamaan asemaansa. Eivät edes siinä määrin, että olisivat kyenneet hankkimaan siedettävän toimeentulon. Voima, joka sai heidät luomaan vailla estoja, tuhosi heidät sosiaalisesti.

Repressiivinen reaktiomalli (Tiukkapipoinen ja etäinen johtaja)

Repressiota voidaan kutsua myös tukahduttamiseksi. Sana repressio muodostuu kahdesta osasta ”re-” ja ”pressio”. Tämä tarkoittaa suurin piirtein suomennettuna ”takaisin painamista” tai ”vasta-paineistusta”. Alkuperäinen paine on impulssi, joka ihmisessä syntyy ja joka aiheuttaa tarpeen toimia. Vastapaine eli repressio on tämän alkuperäisen impulssin estämiseen pyrkivä voima. Repression olemukseen kuuluu, että sekä alkuperäinen impulssi että sen torjunta, repressio, ovat suurelta osin yksilön tiedostamattomia. Kyse on opitusta automaatiosta, jossa ei-toivotuksi koettua impulssia seuraa automaattisesti impulssin tiedostamaton tukahduttaminen.

Repressiivinen toiminta on enimmäkseen opittujen yhteiskunnallisten normien ja standardien tottelemista. Näin toimien on mahdollista saavuttaa yhteisön hyväksyntää ja kunnioitusta. Hintana on kuitenkin usein osittainen yhteyden menetys omiin sisäisiin tarpeisiin ja tunteisiin. Repressioon taipuvaiselle ihmiselle tyypillisiä tunnusmerkkejä ovat tunne-elämän kapeus, luovuuden puute ja haluttomuus tarvittaessa poiketa jo tehdyistä suunnitelmista. Voimakas repressio luo ulospäin vaikutelman älyn ja rationaalisuuden hallitsemasta ihmisestä, johon on kuitenkin vaikea kokea yhteyttä tunnetasolla. Repressioon taipuvainen ihminen on myös empatiakyvyltään rajoittunut ja usein kykenemätön luottamaan intuitioonsa ratkaisuja ja valintoja tehdessään.

Jatkuvana reaktiomallina repression suurimpiin haittoihin kuuluu mielihyvän katoaminen. Sisäisten impulssien automaattinen tukahduttaminen sulkee pois tietoisuudesta sekä impulssin että sen tukahduttamisen, ja seurauksena voi olla kokemus itsestä vieraantumisesta sekä tunne epämääräisestä tyhjyydestä. Voimakas repressio aiheuttaa myös usein yksinäisyyden kokemuksen, sillä se vaikeuttaa yhteyden luomista muihin ihmisiin tunnetasolla. Suuri osa nykyaikaisesta psykoterapiasta ja psykoanalyysistä keskittyy juuri repression purkamiseen ja alkuperäisten impulssien ja tarpeiden tiedostamiseen. Tavoitteena on lisätä yksilön tietoisuutta siitä, miksi hän kieltää itseltään tarvitsemiaan asioita ja kuinka hän voisi sallia ne itselleen rakentavassa muodossa.

Depressiivinen reaktiomalli (Välinpitämätön ja pohdiskeleva johtaja)

Kolmas ongelmallinen tapa suhtautua sisäisen ja ulkoisen maailman vaatimusten väliseen ristiriitaan on depressio. De-pressio tarkoittaa jotakuinkin ”paineen poistamista”. Depressiivinen reaktio laskee yksilön energiatasoa kokonaisuudessaan. Tällöin myös impulssit heikkenevät siinä määrin, että ne eivät enää vaadi sen enempää välitöntä toteuttamista kuin tukahduttamistakaan. Depressioreaktio on havaittavissa kaikissa elävissä organismeissa. Kun yksilö tai organismi kokee mahdollisuutensa vaikuttaa omaan tilanteeseensa olemattomiksi, on tietyssä mielessä viisasta lopettaa voimien tuhlaaminen kamppailuun ja asettua eräänlaiseen energiansäästötilaan.

Depressiiviseen reaktiomalliin kuuluu siis keskeisesti energian vähyys. Vähäinen energia ja impulssien heikkous mahdollistavat korkeamman tietoisuuden itsessä tapahtuvista impulsseista. Nyt en puhu siis kliinisestä, vakavasta depressiosta, jossa energiaa on liian vähän edes tällaiseen älylliseen havaitsemiseen. Itse asiassa mikä tahansa näistä kolmesta tähän mennessä käsitellystä reaktiomallista on pitkään jatkuessaan ja kärjistyessään tuhoisa yksilön hyvinvoinnin kannalta.

Depressiivinen reaktiomalli mahdollistaa siis samaan aikaan energialtaan heikon tunne-elämän sekä suhteellisen korkean tietoisuuden olemassa olevista (nyt heikoista) sisäisistä impulsseista. Tämä tietoisuus on mahdollista juuri siksi, että impulssien heikkous tekee niistä vähemmän uhkaavia. Siksi tarve torjua niitä tiedostamattomilla defensseillä (kuten esimerkiksi repressio) vähenee. Ainoa, mikä puuttuu, on energia ja sen mukana tuleva kyky toimia. Depressiivisessä tilassa on mahdollista tarkkailla ja havaita, mutta ulkopuolelta, ikään kuin osallistumatta varsinaisesti elämään. Niinpä mielihyvän väheneminen on keskeistä myös tässä mallissa.

Spontaani reaktiomalli (Innostava ja ihmisläheinen johtaja)

Spontaania reaktiomallia voidaan nimittää myös terveen aikuisen reaktiomalliksi. Spontaani reaktio sisältää tietoisen yhteyden impulssiin sekä tietoisuuden ja ymmärryksen impulssin luonteesta ja olemuksesta. Samaan aikaan on mahdollista tehdä realistisia arviointeja ja päätelmiä siitä, mikä olisi paras tapa toimia suhteessa kulloinkin kyseessä olevaan impulssiin. Yksilö kykenee tietoiseen päätöksentekoon siitä, toteutetaanko impulssin vaatimus heti ja sellaisenaan, lykätäänkö sen toteuttamista myöhemmäksi vai jätetäänkö se kokonaan toteuttamatta.

Spontaanin ihmisen tunnusmerkkejä ovat luovuus, huumorintaju, kypsä ja tasapainoinen tunne-elämä, empatiakyky, vastuullisuus, kyky lykätä mielihyvän saavuttamista sekä myös terve kyky nauttia ja kokea mielihyvää silloin, kun siihen on sopiva aika ja ympäristö. Spontaani toiminta on jossain määrin ennustettavaa, mutta ei tylsää tai vailla yllätyksiä. Spontaani ihminen kykenee tekemään ja noudattamaan suunnitelmia mutta osaa myös tarvittaessa improvisoida tai muuttaa jo tehtyjä suunnitelmia havaitessaan tämän tarpeelliseksi.

Keskeistä spontaanissa toiminnassa on siis jatkuva tietoisuus itsestä ja vaikuttavista voimista prosessin joka vaiheessa. Tämä on repressiiviseen ja impulsiiviseen reaktiomalliin nähden oleellinen ero. Spontaani ihminen ei ole ”automaattiohjauksella” vaan itse tietoinen tekemistään valinnoista, niiden syistä ja todennäköisistä seurauksista. Hän pystyy onnistuneesti sovittamaan yhteen sekä sosiaalisen roolinsa vaatimukset että sisäisen minänsä tarpeet. Hän on oman elämänsä ohjaaja ja siksi myös tietoinen vastuustaan oman elämänsä suunnasta. Tällainen ihminen koetaan yleensä automaattisesti johtohahmoksi, koska hän selvästi pystyy johtamaan itse itseään ja näin ollen luontevasti myös muita ihmisiä.

Tietoisuuden lisääminen

On ilmeistä, että malleista viimeinen eli spontaani reaktiomalli on monin tavoin toimivin. Kuinka sitten voimme ruokkia itsessämme mahdollisuutta spontaaniin toimintaan? Vastaus on mielestäni: lisäämällä tietoisuutta itsestämme. Jos opimme ymmärtämään, hyväksymään ja ennen kaikkea tiedostamaan omat impulssimme, saamme mahdollisuuden siirtyä pois opituista automaattisista reaktiotavoista ja pääsemme valitsemaan oman, kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten sopivan tavan. Parhaalla tavalla tarkoitan sellaista toimintaa tai reaktiota, joka ottaa huomioon mahdollisimman suuren määrän erilaisia tekijöitä. Voimme esimerkiksi samaan aikaan säilyttää elävyytemme ja yhteyden omiin tarpeisiimme ja kuitenkin toimia yhteisön tai yhteisen tavoitteen kannalta tuottavalla tavalla.

Tietoisuutta itsestä voidaan harjoittaa ja harjoitella monin tavoin. Uskoakseni itsensä tuntemaan oppimisen prosessi ei ole puhtaasti älyllinen tai varsinkaan metafyysinen. Ollakseen todellinen ja kestävä, sen on ankkuroiduttava fyysiseen todellisuuteen, kehoomme. Kehossamme voimme oppia havaitsemaan tunteita, tarpeita ja impulsseja. Voimme oppia ymmärtämään, mitä ne haluavat meille kertoa ja miten ne haluavat toteutua. Ja kun ne on tuotu alitajunnan pimeästä tietoisuuden valoon, voimme itse aikuisina käyttää omaa valtaamme vastuullisesti ja tehdä päätöksiä siitä, miten me noihin sisäisiin voimiin suhtaudumme ja missä määrin ja millä tavoin ohjaudumme niiden mukaan.

Tällainen prosessi ei suinkaan ole helppo tai edes kivuton. Koska me kaikki olemme eläneet elämäämme jossain määrin kieltäen itseämme tai ollen sokeita omille motiiveillemme, saatamme järkyttyä tai pettyä, kun alamme todella katsoa ja havaita sisäistä todellisuuttamme ja sen dynamiikkaa. Tämän alkujärkytyksen ja siitä toipumisen jälkeen meille avautuu uusi ja kiinnostava maailma, jonka tutkimiseen huomaamme olevamme enemmän kuin motivoituneita. Onhan kyse, ei enemmästä, eikä vähemmästä, kuin elämästämme, itsestämme ja kohtalostamme.

Sitä, mitä et itsessäsi rakasta, et koskaan opi tuntemaan. Sitä, mitä et itsessäsi tunne, et voi hallita. Sitä, mitä et voi itsessäsi hallita, hallitsee sinua. Siispä: Katsokaamme itseämme rakastaen ja hyväksyen. Silloinkin, kun se mitä näemme, ei vastaa kuvaa siitä, mitä toivoisimme olevamme. Vain näin voimme tulla siksi, mitä todella haluamme olla. Omaksi itseksemme.